Sienten ulkokasvatus puupölkyissä sienitappien avulla
Kasvata sieniä kotipihallasi, metsässäsi tai vaikkapa mökillä! Tappien istutus pölkkyihin on helppoa eikä viljelmä myöhemminkään tarvitse juuri huolenpitoa. Onnistuneet puupölkyt alkavat kasvaa sieniä nopeimmillaan puolen vuoden päästä ja ne tuottavat satoa usean vuoden ajan. Valikoimastamme löydät eri puihin sopivia sienilajeja – yhteensopivuustaulukko löytyy alempaa tältä sivulta.
Pölkkyjen valmistelu askel askeleelta:
Tarvikkeet
1. Liota pölkyt
2. Poraa reiät
3. Aseta tapit ja merkkaa pölkyt
4. Valitse paikka pölkyille
5. Sadonkorjuu
Pikaohje
Poraa
Poraa pölkkyyn reikiä 10-15 cm välein salmiakkikuvioksi.
Ymppää
Työnnä tapit reikiin ja naputa ne kokonaan sisään pölkkyyn.
Peitä
Peitä reiät vahalla tai laita pölkky muovisäkkiin.
Yksityiskohtaiset ohjeet ja vinkit
Puun valitseminen
Käytä tervettä puuta, jossa ei kasva muita sieniä ja jonka kuori on mahdollisimman ehjä.
Parhaiten onnistut sienten kasvatuksessa, kun kaadat puun syksyllä vähän ennen värikkäiden lehtien putoamista. Sienten kasvualustaksi soveltuu hyvin myös talven lepotilan aikaan eli syksyllä lehtien putoamisen ja keväällä silmujen puhkeamisen välillä kaadettu puu. Muulloinkin kaadettua puuta voi toki käyttää, mutta se saattaa vaikuttaa sienten kasvuun.
Paloittele puun 10-20 cm halkaisijaltaan oleva runko ja oksat noin metrin mittaisiksi pölkyiksi, jotta niitä on helpompi käsitellä. Voit halutessasi tehdä pölkyistä lyhyempiäkin. Säilytä pölkkyjä suojaisessa paikassa irti mullasta ja lehdistä, äläkä anna niiden kuivua. Ymppää eli lisää sienirihmasto pölkkyihin ohjeidemme mukaan 2-12 viikkoa* puun kaatamisesta. Mitä tuoreempaa puuta käytät, sitä todennäköisemmin onnistut. Yli 6 viikkoa levänneissä pölkyissä on kasvanut kuivumis- ja saastumisriski.
VINKKI!
Paksut pölkyt sienitoteemiksi
Yli 20 cm halkaisijaltaan olevat pölkyt kannattaa koota sienitoteemiksi. Tarvitset puutappien sijaan käytettyä sienirihmastoa (Growkitistäsi tai valikoimastamme nimellä sienipeti) ja aaltopahvia.
Sahaa noin metrin pölkky kolmeen osaan esim. 40 cm, 40 cm ja 20 cm ja liota palat halutessasi yön yli vedessä. Etsi tuulelta ja suoralta auringonpaisteelta suojassa oleva paikka ja laita maahan pölkyn halkaisijaa suurempi pala aaltopahvia tai kartonkia ja kastele se. Levitä päälle puolen sentin kerros käytettyä rihmastoa ja isompi pölkky. Lisää päälle taas rihmastoa, toinen iso pölkky, rihmastoa ja lopuksi pienin pölkky.
Halutessasi voit laittaa muovi- tai paperisäkin väljästi toteemin päälle, jotta kosteus ei pääse haihtumaan.
Valitse sopiva sieni
Tarkista tästä taulukosta, mitä sientä kannattaa kasvattaa missäkin puulajissa.
Huomioi, että pakurikääpä ympätään elävään puuhun. Sen tarkemmat kasvatusohjeet saa tilauksen yhteydessä.
VINKKI!
Paranna hitaiden sienten kasvuolosuhteita
Jotkin lajikkeistamme, kuten rikkikääpä, lakkakääpä, koppelokääpä ja okrakääpä hyötyvät huomattavasti seuraavista muutoksista tämän sivun perusohjeisiin. Sahaa pölkyt niin lyhyiksi (esim. 20-30 cm), että ne mahtuvat suurimpaan kattilaasi. Poraa reikiä pölkyn päihin sahauspintaan noin 10 cm etäisyydelle toisistaan ja keitä tai höyrytä pölkyt tukahduttaaksesi epäpuhtaudet ja kilpailevat lajit. Keitä painekattilassa 2 h, tavallisessa kattilassa 1 h tai höyrytä 4-6 tuntia. Anna jäähtyä täysin. Aseta tapit ja esikasvata pölkkyjä puhtaissa muovipusseissa huoneenlämmössä kunnes rihmasto on vallannut ne täysin. Hautaa pölkyt maahan pystyyn siten, että niiden yläpäästä jää esiin 2-3 cm.
Suosittelemme lämpimästi käyttämään valikoimamme keittämisenkestävää esikasvatuspussia.
Lue yksityiskohtaiset ohjeet alta – muuta vain tässä yllä mainitut kohdat.
Pölkkyjen ymppääminen sienitapeilla askel askeleelta
Tarvikkeet
☛ Helsieni-sienitappeja saatavana verkkokaupastamme
Sienitappien ulkonäkö voi vaihdella, kuten kuvassa näkyy
☛ Puupölkkyjä
☛ 9 mm poranterä saatavana verkkokaupastamme
☛ Porakone
☛ Nuija tai vasara
Halutessasi: Puutarhavahaa, mehiläisvahaa, tuorekelmua tai jätesäkkejä
1
Liota pölkyt
Yön yli vedessä
Takaa sopivan kostea kasvuympäristö sienirihmastolle upottamalla pölkyt veteen yöksi ennen sienitappien asettamista. Tämä ei ole pakollista, mutta antaa paremman mahdollisuuden onnistua kasvatuksessa. Sienirihmasto valloittaa kostean puun nopeammin.
Kuvassa liotettavien pölkkyjen painona on ämpäreitä ja aiemmin ympättyjä pölkkyjä.
VINKKI:
Kaatamisen jälkeen liikaa kuivahtaneet pölkyt ovat hankala kasvualusta, vaikka niitä kuivumisen jälkeen liottaisikin.
2
Poraa reiät
9 mm poranterällä
Käytä 9 mm paksuista poranterää Helsienen tappeja varten. Isompi terä tekee aukoista liian väljiä ja pienempään reikään tapit eivät mahdu. Merkkaa sopiva reikien syvyys terään esimerkiksi teipinpalalla. Reikien tulisi olla noin 5 mm tappien pituutta syvempiä.
Poraa reiät 10-15 cm etäisyydelle toisistaan salmiakkikuvioksi. Mitä kovempi puu, paksumpi pölkky, hitaammin kasvava sienilaji tai kylmempi ilmasto on, sitä lähemmäksi toisiaan reiät kannattaa porata.
3
Aseta tapit ja merkkaa pölkyt
merkkaa puuhun sienilaji ja päivämäärä
Työnnä tapit kokonaan pölkkyyn niin, etteivät ne jää törröttämään ulos. Käytä tarvittaessa apuna nuijaa tai vasaraa. Täytä jokainen kolo, jotta puun sisään ei pääse epäpuhtauksia tai muiden sienten itiöitä.
Ymppää eli istuta yhteen pölkkyyn vain yhtä sienilajia. Muuten eri sienet taistelevat elintilasta ja sato saattaa jäädä kokonaan saamatta.
Merkkaa pölkkyyn ymppäämäsi sienilaji ja päivämäärä. Kirjoita tiedot permanenttitussilla metallinpalaan, kuten lasipurkin tai säilykepurkin irrotettuun kanteen, ja naulaa merkki kiinni pölkkyyn. Voit käyttää myös muovipakkauksesta, kuten kilon jogurttiämpäristä, leikattua palaa – kunhan se on polypropeenia (pp). Monet muut muovit hapertuvat ja suoraan puuhun kirjoitettu teksti muuttuu ennen pitkää lukukelvottomaksi.
VINKKI!
Nopeuta rihmaston kasvua
Sienirihmasto valtaa puun nopeammin lämpimässä ja kosteassa. Jos haluat satoa varmemmin, niin esikasvata pölkkyjä tämän ohjeen mukaan ainakin talven yli.
Laita ympätyt pölkyt muovisäkkeihin 1-3 pölkkyä per säkki. Voit myös sahata pölkyt lyhyemmiksi ja laittaa ne ostoskassin kokoisiin muovipusseihin. Sulje säkit kevyesti, mutta älä täysin ilmatiiviisti. Säilytä niitä lämpimässä (ihanteellisesti n. 20°C) ja pimeässä, kunnes kasvustoa näkyy pölkyn päissä sahauspinnassa. Pölkyt voi sitten ottaa pois säkeistä ja viedä ne ulos lopulliselle paikalleen.
Sienilajikkeet kasvavat eri vauhtia: esimerkiksi osterivinokkaalta menee tällä metodilla pölkyn valtaamiseen noin 3-6 kk ja siitakkeelta noin 6-12 kk.
Tämä vaihe on valinnainen eli voit myös viedä pölkyt suoraan ulos ilman esikasvatusta muovisäkissä. Tällöin ensimmäisen sadon saamiseen voi mennä pidemmän aikaa. Varmista kuitenkin, etteivät pölkyt pääse kuivumaan esimerkiksi talven viimassa.
VINKKI!
Sinetöi reiät
Jos et aio esikasvattaa sienipölkkyjä, saattaa olla hyvä peittää tai sinetöidä pölkyn tapeilla täytetyt reiät. Sinetöiminen suojaa puuta muilta itiöiltä ja epäpuhtauksilta. Se myös pitää kosteuden puun sisällä ja estää rihmastoa kuivumasta.
Peitä reiät joko puutarhavahalla, vaseliinilla, teipillä, tuorekelmulla tai mehiläisvahalla. Puutarhavahan tai vaseliinin voi sipaista puhtain sormin peittämään reiän suun ja tapin. Teippiä tai tuorekelmua ei tarvitse saada ilmatiiviiksi, kunhan reiän ja sen välittömän ympäristön saa peittoon. Jos taas käytät mehiläisvahaa, varo kuumentamasta sitä liikaa. Kuuma vaha saattaa tappaa tai kuivattaa sienirihmaston.
Reikien sinetöiminen ei ole pakollista, mutta oikein tehtynä voi edesauttaa sienipölkkysi onnistumista.
VINKKI!
Näin rihmasto kasvaa
Sienirihmaston kasvua voi olla hankala nähdä, kun se tapahtuu pääosin puupölkyn sisällä. Kasvusto saattaa näkyä pölkyn päissä eli puun sahauspinnoissa muun muassa vaaleina, kellertävinä tai punertavina läikkinä tai alueina. Puu voi näyttää myös tummuvan, kun sienirihmasto lahottaa sitä ravinnokseen. Kuvassa näkyy esimerkki rihmaston valtaamasta pölkystä. Jos löydät pölkystäsi näitä merkkejä, rihmaston kasvu on todennäköisesti hyvässä vauhdissa.
Pääset korjaamaan sienisatoa, kun rihmasto on vallannut koko puun ja kun olosuhteet ovat suotuisat kosteuden, valon ja lämpötilan osalta.
4
Valitse paikka pölkyille
Varjoisaan ja suojaisaan
Hyvä paikka sienipölkyille on kosteassa, varjoisassa ja tuulelta suojassa. Kannattaa valita kohta, johon pölkyt voi jättää useammaksi vuodeksi paikoilleen. Asettele pölkyt maan tasolle hivenen irti maasta ja lehdistä esimerkiksi muutaman pienehkön oksan tai kiven päälle. Esikasvatetut pölkyt voivat olla täysin kosketuksissa maahan. Kunhan sade pääsee kastelemaan pölkyt luonnollisesti, niitä ei tarvitse juuri muuten hoitaa.
Rikkikääpä, lakkakääpä, koppelokääpä ja okrakääpä haudataan maahan niin, että pölkyn yläpää jää 2-3 cm esiin. Pakurikääpä taas ympätään elävään puuhun ja yksityiskohtaisemmat ohjeet siitä saa tilauksen yhteydessä.
5
Kerää sato
Odota kärsivällisesti ja ole valmis
Sienet alkavat kasvaa, kun rihmasto on vallannut pölkyn täysin ja kun olosuhteet ovat sienille suotuisat. Pölkyn ymppäämisestä ensimmäiseen sadonkorjuuseen voi mennä aikaa aina kuudesta kuukaudesta muutamaan vuoteen. Nopeimmin kasvaviin sieniimme kuuluu muun muassa osterivinokas ja silkkivyökääpä. Ensimmäisen sadon jälkeen pölkky kuitenkin tuottaa sieniä usean vuoden ajan. Jätä pölkky siis paikoilleen, kunnes se on täysin lahonnut ja hajonnut maahan.
Satokauden aikaan kannattaa tarkistaa pölkyt säännöllisesti ja usein. Kun sienet alkavat puskea ulos, ne pyrähtävät täysikasvuisiksi muutamassa päivässä. Mökkimetsä on erinomainen paikka kasvattaa sieniä, mutta jos mökillä tulee käytyä satokaudella vain muutaman viikon välein, saattavat sienet mennä sivu suun.
Uutuus täällä pohjolassa
Sienten ulkokasvatus on Suomessa vielä suhteellisen uusi asia. Ilmasto täällä on hieman erilainen kuin Japanissa tai Pohjois-Amerikassa, missä sienten ulkoviljelyllä on pidemmät perinteet. Jaa ihmeessä hyvät ja huonot kokemuksesi meidän kanssamme. Haluamme kehittää ohjeita paremmiksi ja auttaa kaikkia sieniä huvikseen tai työkseen kasvattavia onnistumaan!
Lähetä kuvia tai kokemuksesi osoitteeseen info@helsieni.fi
Kysymyksiä ja vastauksia
Voinko kasvattaa sieniä pölkyn sijaan kannossa?
Voit kokeilla kantojen ymppäämistä, mutta emme osaa sanoa varmasti. Onnistuminen voi olla haastavaa, sillä kanto elää pidempään kuin puupölkyt ja saattaa jopa alkaa versoa uudestaan. Tällöin myös puun puolustusmekanismi on aktiivinen ja taistelee sienirihmastoa vastaan. Toisaalta kanto saa juurtensa kautta vettä ja pitää puun kosteana, mikä on hyvä asia myös rihmaston kannalta.
Kannon kannattaa ehkä antaa levätä useamman viikon ajan ennen ymppäystä ja käyttää sienitappien sijaan toteemimenetelmää: sahaa kannon päästä 5-10 cm kiekko irti, laittaa kannon päälle puolen sentin kerros käytettyä rihmastoa, aseta kiekko takaisin kanneksi ja peitä koko kanto vielä väljästi muovi- tai paperipussilla.
Jaa myös onnistuneet ja epäonnistuneet kokeilusi meille info@helsieni.fi
Voinko tehdä tänään kaatamastani puusta sienipölkkyjä? Entä jos puu on kaadettu yli 12 viikkoa sitten?
Saatat onnistua kasvattamaan sieniä myös samana päivänä kaadetussa puussa. Puiden puolustusmekanismi, joka taistelee lahottajasieniä ja muita valtaajia vastaan, voi kuitenkin olla vielä aktiivinen. Se hidastaa tai pahimmassa tapauksessa estää sienirihmaston leviämisen pölkkyyn. Tästä syystä yleensä suositellaan odottamaan viikko tai pari ennen rihmaston ymppäämistä pölkkyyn. Reiät tulee kuitenkin porata aina samana päivänä juuri ennen tappien asettamista.
Yli kolme kuukautta vanhan pölkyn voi vielä ympätä, jos se näyttää täysin terveeltä. Pitää kuitenkin muistaa, että jokin toinen lahottaja on saattanut saada jalansijan pölkyssä. Tällöin kasvattamasi sieni saattaa hävitä taistelun elintilasta tai se ei saa riittävästi ravintoa, jolloin sato jää laihemmaksi.
Emme suosittele sienten kasvualustaksi yli puoli vuotta vanhoja pölkkyjä.